Suunnittele minimissioita

Ongelma: Yrityksen missio kuvaa yleensä pitkän tähtäimen tavoitteita. Strategia puolestaan jää usein yleisen tason jargoniksi, joka sekään ei herätä erityisiä intohimoja ihmisten arjessa.

Idea: Lyhennetään merkittävästi tavoitteiden aikaväliä asettamalla osastolle tai projektille selkeä ja selväkielinen missio, joka saavutetaan tietyn ajan kuluessa. Tällainen tavoite voi olla myös reaktio tapahtumaan tai tilanteeseen, joka vaatii välittömiä ja systemaattisia toimenpiteitä. Minimissio voi myös olla henkilökohtainen ja esimerkiksi viikkokohtainen.

Kommentteja: Huomasimme selkeästi tutkimuksessa innostuneen ryhmähengen voiman. Työtehoa ja jaksamista auttaa merkittävästi, jos onnistuu sitouttamaan työntekijät puhaltamaan yhteen hiileen. Nykyiset missiot ovat siihen pääsääntöisesti liian etäisiä.

Sitaatti tutkimuksesta: ”Paitsi että lyhyen aikavälin missio toimi yllättävän tehokkaasti, sen keksiminen oli todella hauskaa ja motivoivaa. Se antoi ihan uutta puhtia projektille.”

Julkaisemme joka viikko poimintoja Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion kirjoittamasta kirjasta Työkirja – Työelämän vallankumouksen perusteet. Osa poiminnoista on lyhennetty ja muokattu blogiin sopivammiksi.

925

925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto. Tehtävämme on saada ihmiset ajattelemaan rohkeammin, toimimaan järkevämmin ja väsymään vähemmän. Taistelemme työpäivien pirstaleisuutta ja sekavuutta sekä jatkuvaa kiireen tunnetta vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *