Älä jää jumiin samoihin ajatuksiin….ja tunteisiin

Olenko riittävän hyvä töissäni? Olenko tarpeeksi läsnä kotona? Tyypillisiä ajatuksia meille jokaiselle. Ahdistusta, jatkuvaa väsymystä ja riittämättömyyden tunnetta. Miten päästä yli näistä samoista jatkuvista oloista? Eikö välillä tunnukin kuin olisi jumissa ja samat ajatukset tulisivat yhä uudelleen päähän?

Tutkimusten mukaan tähän auttaa ketterät tunteet – ”Emotional Agility”. Harvard Business Reviewin artikkelin mukaan meistä jokainen voi oppia ketteräksi tunteiden hallitsijaksi ja näin vapauttaa energioitaan tuottavampaan ja parempaan ajatteluun. Monet meistä ”käsittelevät” tunteensa tällä hetkellä käsittelemättä niitä ollenkaan. Eli kun kohtaamme jotain mieltämme painavaa, niin painamme sen vain alemmaksi ja ajattelemme, että tämä nyt on tätä emmekä kohtaa todellista syytä.

Mistä siis aloittaisimme? Otetaan esimerkiksi tunne, että samat asiat vaivaavat usein. Vaikka vaihtaisit työpaikkaa, voi silti tuntua siltä, ettei työkaverit ota töitään tarpeeksi tosissaan tai ettei pomo oikein arvosta ajatuksiasi. Kaikki tämä voi johtuakin sinusta, eikä pomostasi ja työkavereistasi. Voi olla, että itse toistat samaa kavaa ja olet jumissa. Kun huomaat tämän, toimi. Tämä on mahdollisuutesi.

Artikkelin mukaan tärkeintä eteenpäin pääsylle on se, että tunnistat niin sanotusti perunat päärynöistä. Eli tunnistat omat ajatuksesi ja tunteesi erikseen. Eli ”työkaverini on väärässä – se ärsyttää minua” muuttuu muotoon ”ajattelen, että työkaverini on väärässä ja tunnen siitä ärsytystä”. Se, että ihminen pystyy ottamaan itseensä etäisyyttä ja erottamaan tunteet ajatuksista, auttaa löytämään sumusta konkreettisempia tartuntakohtia.

Kun opit tunnistamaan ajatuksesi ja niiden herättämät tunteet erikseen pystyt hyväksymään ne. Tarkoituksena ei ole meille suomalaisille niin tuttu tunteiden hillintä ja piilottaminen. ”Herran jumala, kontroloi tunteesi!”, kuten täkäläinen matra kuuluu. Ei, vaan hyväksy tunteesi, anna niiden lipua ohitsesi ja opi niistä.

Artikkeli ketteristä tunteista on kaikin puolin mielenkiintoinen ja varmasti nouseva aihe tämän päivän toimistoelämään. Kuinka paljon voimmekaan vapauttaa energiaa, kun pääsemme irti alati junnaavista (jopa epäilivistä) ajatuksistamme.

Sari

Energian etsiminen toimistoista, innostuminen, kannustaminen ja ilo ovat Sarin sydäntä lähellä. Sari kartoittaa parhaillaan työelämän muutoksia Suomen rajojen ulkopuolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *